torstai 3. marraskuuta 2011

OF150M

OF150M


Kerhomme OH8R järjesti bandeille ääneen erikoiskoolin OF50RR vuonna 2010. Kyseessä oli ainakin itselleni ensimmäinen erikoiskooli aktiviteetti missä olen ollut mukana. Kokemus oli todella positiivinen ja kusojakin pidettiin reilut 23000 kappaletta. Mieleen jäi, ettäkö joskus uudestaan tällainen projekti.

Olin kartoitellut merkkivuosia yms silmälläpitäen missä olisi aihetta Special Eventiin. Paikallisissa sanomalehdissä on pitkin vuotta hehkuteltu Raahen museon vuonna 2012 koittavaa 150 vuotis juhlavuotta ja siitäpä sainkin sujuvasti idean operaatioon mitä lähtä kehittelemään eteenpäin.

Otinkin yhteyttä museonjohtajaan ja tiedustelin heidän kantaansa tällaiseen tempaukseen.
No museolla ei tietenkään ollut mitään tällaista vastaan, ja niin pääsimmekin sitten jatkamaan sujuvasti seuraavaan vaiheeseen.

Makustellessamme asiaa kerholla, aloimme miettiä sopivaa koolia mitä käyttää. Monenlaista variaatiota ehdoteltiin ja Ficorankin kantaa tiedusteltiin. Olimme kiinnostuneita käyttämään OJ prefiksiä, mutta Ficoran pitkällisen pohdinnan päätöksenä oli, että emme sitä saa. He ovat linjanneet OJ prefiksin käytön tietyille maantieteellisille alueille esim. Etelämanner/Aboa tai sitten pitäisi olla jokin tapahtuma missä useampi asema voisi OJ:a käyttää esim Turva-harjoitus. No tästä emme lannistuneet ja päädyimmekin tuttuun ja turvalliseen OF:ään ja sen variaatioon OF150M, joka tällä hetkellä onkin maailman ainut OF alkuinen kooli.

Anoimme lokakuun lopulla sitten Ficoralta tuota tunnusta ja se on nyt varauksessa ja tunnusmaksu lasku on tulossa kohti Raahea. Tarkoitus on tulla ääneen jo marraskuun puolivälin paikkeilla tai jopa ennen sitä. Aktivointi kestää 365 päivää.

QSL asiassa tulin taas siihen tulokseen, että tässä operaatiossa on käytössä ainoastaan Direct Only metodi. Edellisessä rytäkässä bureau kortteja tuli ja tulee edelleen niin älytön määrä, että niihin vastaaminen alkaa käydä työstä. Toki en valita, mutta harmittaa hieman turhan pitkäksi venyvä vastausaika, kun en kykene kovin suuria määriä aikaani jakamaan printtausurakkaan kerrallaan. Mutta hiljaa hyvä tulee ja kaikki tulevat saamaan korttinsa, jotka ovat omansa meillepäin lähettäneet. Toki OF150M projektissa kaikki Suomen kusot kuitataan toimiston kautta. Sen verran vedetään kotiinpäin tässä asiassa ;)

Mutta nyt kuitenkin odotetaan, että tunnus saadaan käyttöön ja päästään bandeille. Se on tärkeintä.
Lisätietoa ja aktivoinnin etenemistä voi seurailla QRZ.comin sivulta OF150M
Ja tietenkin meidän kerhon Facebook ryhmässä:  OH8R . Tervetuloa liittymään ryhmään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti