sunnuntai 19. elokuuta 2012

D64K Comoros Islands



Minulle uusi maa Comorit koolilla D64K kilahteli laariin ihan pedition viime metreillä.
Perhepoliittisista ynnä muista syistä johtuen en ole juuri joutanut surffailemaan radioaalloilla.
Tänään sunnuntaina aamusta varhain huomasin clusterilla, että D64K pitää vastaanottoa 17m bandilla. No eikun juoksujalkaa radioille ja virrat koneisiin. Siellähän se kaukainen asema Comoros-saarelta mukavan leppoiseen tahtiin workki halukkaita lokiin. Ilmeisesti suur-asemat on jo slotit täyttänyt, kun pileuppi oli suht leppoinen.

Niimpä minunkin vaatimattomalla antennikalustolla aika helpolla sitten lopulta sain uuden maan  workittua.
Comorithan sijaitsee Afrikan mantereen idän puolella ns. Mosambikin kanaalissa.
En ainakaan muista, että vuoden 2007 jälkeen olisi tuolta oltu isommalla kalustolla äänessä. Mutta nyt oltiin ja kunnolla. Aktivointi alkoi jo 8. elokuuta. Tarkkaa lopetuspäivää minulla ei ole tiedossa, mutta veikkaan että ihan finaalissa aletaan olla.

Monikansalliseen tiimiin kuuluu jäseniä monista etelä-euroopan maista. QSL palvelua hoitaa IV3DSH. Myös OQRS on käytössä.
Tässä linkki online logbuukiin:  http://www.d64k.net/log-on-line/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti