lauantai 9. huhtikuuta 2011

5M2TT - Liberia Africa



Italian pojat I2YSB:n johdolla ovat aktivoimassa 5M eli Liberiaa Afrikassa koolilla 5M2TT. Radioina matkassa on K3 ja Yasun 857D. Antenneina savannilla on SpiderBeam ja vertikaaleja. Eilenkin perjantai ehtoona olivat äänessä ainakin 20m ja 15m mutta pile-uppi on sen verran räyhäkkää, ettei tässä nyt auta kuin sivusta seurata kun keski-eurooppa niitä workkii. Tosin aina silloin tällöin jokunen OH ja SM tuntuu pääsevän läpi, mutta luulempa että kiukaat on kuumana. Tiimi on äänessä aina 13 huhtikuuta asti eli toivoa vielä on. Kyseessä olisi minulle uusi maa, joten tarkkana ollaan. Heidän QSL liikennettä hoitaa pedition jälkeen I2YSB. Eurooppaan directeistä ohjeena on 2US$ ja muualle peräti 3US$, joka on aiheuttanut hämmennystä ja nurinaa clusterilla kun IRC:ään ei kelpaa. No eihän ne mitään ilmaisia reissuja ole ja postimaksutkin ovat noususuuntaisia.

Liberian pile-uppia kuunnellessa kyllä tulee mieleen, että ns. bandikuri on kyllä pahemman kerran päässyt löystymään etenkin eteläisen euroopan pojilla. Minkäänlaista kunnioitusta ei tunnu löytyvän kun DX-asema yrittää jotain tiettyä koolinpätkää kysellä. Sitkeästi vain omaa koolia tuputetaan vaikka siitä ei olisi merkkiäkään oikein mitä DX-asema kyselee. Eräskin mainitsematon asema antaa kooliansa kuin automaatista oli sitten kuso DX:llä menossa jonkun muun kanssa tai antaako se QSL infoa, niin jotkut vain jauhaa ikäänkuin välittämättä siitä saako sitä DX:ää workittua vai ei. Aivain kuin operaattorin kunto olisi romahtanut ja otsalla painetaan muistibugin ykkösnappia. Tämä tekee työskentelyn vaikeaksi että hitaaksi. Onneksi 5M2TT asemalla tuntuu olevan oikein erityisen pätevät operaattorit radioiden ääressä, joten homma luistaa kohtalaisesti.

Viikonloppuna kisataan taas vaihteeksi. Kyseessä on Japanilaisten JIDX, jossa yritän parhaani mukaan olla mukana. Toivottavasti kelit suosii. Kilpa alkaa lauantaina 07:00z. Saapa nähdä onko heillä nyt mielenkiintoa workkia kisoja kun siellä laatan reunalla on kaikenlaista muuta ajateltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti