sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

BY1RX/4 FuRong Island China, IOTA AS-160


Sunnuntaina oli taas monenlaista asemaa bandeilla äänessä. Eikä mitään isompia kisojakaan ollut käynnissä, mitä nyt YV-kilpa, mutta se ei paljon bandeja kuormittanut.

Kiinassa B1Z pojat olivat veneilleet Fu Rong saarelle AS-160 alueella lähellä Shandong provincea.
Ovat äänessä koolilla BY1RX/4
Jotain ongelmia heillä selvästi on kuuntelupuolella, koska todella hankalasti pääsi porukkaa läpi pilestä. 20m oli senverran nihkeän kuuloista, että jätin workkimisen muille ihan suosiolla. Mutta ilmeisesti saarella on enempikin kalustoa mukana, koska he olivat samaan aikaan äänessä myös 17 metrillä. Siellä ruuhkaa ei sitten niin ollutkaan eikä spottejakaan vielä ollut tullut, joten he ottivat harvakseltaan simplexinä.
Kun kukaan ei heille tuntunut vastailevan, rohkenin kokeilla 100W vieteridipoliin ja pienen jankkaamisen jälkeen AS-160 kartutti kokoelmaani. Kalustosta eikä antenneista minulla ole mitään tietoa, mutta tuntuu kuin jotain suuntaavuutta heillä olisi.
Kuitenkin kyseessä on kiinalaisten organiseeraama vuoden 2011 aikana tehtävä suurin dxpeditio-reissu, joten tarjontaa varmaan on ihan kiitettävästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti