tiistai 26. heinäkuuta 2011

ST0R - South Sudan - Haastetta kerrakseen


ST0R porukka Etelä-Sudanista N6PSE ja EA5RM johdolla on ollut jo äänessä tovin aikaa. Ilmeisesti he ovat Juban kaupungissa.

Ihan alkupäivinä olen jättänyt workkimiset ihan suosiolla innokkaimille uusien maiden metsästäjille.
Parin päivänä tässä olen kuitenkin bandeja hieman kuullostellut ja sunnuntaina ST0R tulikin todella mukavasti 20metrillä iltasella 21-22 Suomen aikaa. Mutta EU-muuri on senverran mittava ettei vielä ole mitään mahdollisuuksi päästä läpi. Hyvin heillä kuso onkin kulkenut, sillä 20000 raja on jo rikkoutunut vaikka sähköt on välillä ollut poikki ja radiot pimeänä.

Muutaman kerran pääsin uppi-taajuudesta perille, mutta sekin loikkii senverran vikkelään ettei kusoa päässyt syntymään. Heidän RX-taajuus on ollut välillä 1-15up paalusta. Yritä siinä sitten päästä jyvälle, kun muuri on niin valtava, että he ottavat ihan summamutikassa mistä sattuvat saamaan selvää.
Näin alkuvaiheessa innokkaat eurooppalaiset eivät tahdo millään malttaa olla hiljaa, kun ST0R yrittää pyörittää Aasian tai NA/SA pileä. Välillä ei kertakaikkiaan mikään mene jakeluun. Klusterille onkin ilmestynyt kitkerää kommenttia.

Nooh..en heitä kirvestä kaivoon...päiviä on vielä jäljellä. Näillä näkymin ST0R on äänessä 10 elokuuta asti ja huhun mukaan toinenkin porukka olisi tulossa taajuuksille jossain vaiheessa.

ST0R QSL info:  via EA5RM ja reissun jälkeen tulee myös OQRS (Online QSL Request System) mahdolliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti