torstai 7. maaliskuuta 2013

TX5K ...hienoa toimintaa !

Tänään vihdoin pääsin hyvien keliolosuhteiden vallitessa kuullostelemaan TX5K pedistä Clippertonilta. 15metrillä se tulla haukahteli melko voimakkaasti ihan reilusti mittaria nostaen. Operaattori otti vain UA ja ASIA asemia jättäen muut kylmästi rannalle. Tokihan siellä yritti läpi joka puolelta muitakin mutta vain UA ja ASIA hyväksyttiin. Ajattelinkin että näinköhän se jää tämäkin maa seuraavien reissujen varaan, kun mietiskelin että seuraavaksi se on sitten EU only ja mahikset olisivat menneet.

No jäin kuitenkin hetkeksi vielä kuuntelulle, kun harmoonisetkin oli vielä pihalla leikkimässä. Sitten yhtäkkiä malli muuttui ja nyt ainoastaan OH ja SM kelpuutettiin. No siinähän alkoi sitten hitonmoinen upin metsästys kun ei tahtonut kunnolla kuulla asemia suomesta ja ruotsista, koska kuitenkin kaikesta huolimatta suuri joukko eteläeurooppaa jatkoi sinnikkäästi oman koolin takomista.
Harvoin olen kuullut että isot operaatiot ihan noin maakohtaisesti valikoivat, mutta hyvä näin..todellakin, sillä muuten meillä paljain varpain workkijoilla olisi todella minimaaliset mahdollisuudet päästä EU-wall:sta läpi.

Haarukoin reilusta upista aurora-tyylisiä signaaleja joiden välillä selvästi kuulin antavan raporttia 599. Sitten se viimein osui kohdalle ja Clipperton Island pääsi vihdoin minunkin lokiin. Yhteys oli samantien tarkistettavissa dxa2.org sivustolla olevasta lokista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti