sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Hyvät radiokelit jatkuu....


Noniin tässä onkin ollut oikein mielenkiintoinen viikonloppu ainakin näin hamssihommien näkökulmasta katsoen.
SSB miehille on ollut tarjolla Scandinavian Activity Contest, johon minulla ei ainakaan vielä kipinä syttynyt. En ole vielä koskaan ajanut phone-kontestia tosissaan. Yrittelin viritellä N1MM:ää huutokoneeksi, mutta aika loppui kesken. Wav-filujen tuunaaminen ei ole mikään pikkujuttu, että saisi workkimisesta mielekästä ja järkevän kuuloista. Tavoitteena on, ettei koko phone-kontestin aikana tarvisi sanoa sanaakaan. ns. livenä vaan N1MM hoitelisi makroista huutelut. Nooh..jos jossain pikkukisassa sitten kokeilisi miten toimii.

Olenkin keskittynyt sitten ihan CW-DX puolelle tänä viikonloppuna ja ihan kivasti on tippunut laariin tavaraa.
Torstaina jo workin FK8DD New Caledoniasta Pacificiltä joka olikin uusi maa. Pihinäkusohan se olikin ja Sam kopitti koolini 8BR:ksi. No ei auttanut kuin purra hammasta. Kuitenkin sattui niin sopivasti, että Sam oli äänessä myös perjantai aamuna ja kelikin oli kantavampi niin workin hänet uudestaan ja nyt hänkin kopitti koolini oikein. Nyt oli virallisesti uusi maa lokissa. New Caledonia.

Perjantai-illasta sitten kympin keli nousi todella mahtavasti jenkkien itä-rannikolle. Reverse beaconista katselin kun itä-rannikon skimmerit kuuli sähkötykseni joskus ihan yli 30dB:n snr luvuilla. Myöskin Karibialle meni samoja lukemia PJ2T asemalla olevalle skimmerille. Pitkä jono siinä olikin workittavana W1-W4 akselilta ja muutamia tuli ihan USA:n sisus osavaltioistakin. Myös Joop P43JB Arubalta vastasi huhuiluuni. Eräs K9 lähettikin oikein sähköpostia ja varmisteli että lataanhan kusot LOTW:iin jossain vaiheessa..Toki näin tehdään.

Lauantai aamu toi tullessaan sitten hirmuisen 10m Pacificin kelin. Ensin workin todella pitkän JA putken, kun vielä HL-maasta laittoivat spotin niin eihän siinä tahtonut aamukahville keretä. 06:00 UTC alkoi sitten Oceania DX cw-osa ja sain lokiin useita 10m VK-asemia. ZL-asemiakin oli, mutta niitten pileupista en päässyt läpi kun Aasialaiset niin kovasti olivat samoilla apajilla.
Ja jälleen iltasella aukesi jenkkien itärannikon keli 10metrillä ja erityisen tukevia signaalit oli Kanadasta. Radio oikein tärisi pöydällä kun esimerkiksi VE1DX täräytti mittarin tappiin. Asemia workin akselilla Kanada - Argentiina, joten kelissä ei valittamista.

Nyt sunnuntai aamuna 10m on aika vaisu. Ainoastaan yksi UK eli Uzbekistanin asema kuuluu. Muualta ei pihaustakaan. 15metrillä sitten taas onkin ihan eri meininki. Aloinkin kyttäilemään Fijiltä Viti Levu saarelta ääneen tullutta 3D2GC:ä. Kovasti oli pileä Stanislavilla hoideltavana ja paljon hän JA-UA0 asemia workkikin. Pääsin upista selvyyteen aika nopeasti ja sitten ei mitään ongelmia ollutkaan. Fiji uutena maana lokiin ja IOTA OC-016 kirjattiin myös.
Jaa nyt juuri kirjoittaessani tätä, 28026 taajuudella JG4 asema pistelee CQ:a jykevällä signaalilla. Eli voi tästä vielä jotain kehittyä. Seurataan tilannetta.

Päivittelin myös lokini IOTA merkintöjä. Valitettavan monesta itsestäänselvästäkin kusosta oli jäänyt IOTA tunnus merkkaamatta. No uhrasin tunnin tutkimustyölle ja sain lukemat hieman todenmukaisuutta osoittavalle tasolle. Nyt varmuudella lokissani on ainakin 148 eri IOTA-ryhmää. Pitääpä olla tulevaisuudessa tarkempi tuossa lokin pidossa, niin pysyy lukemat oikeana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti