sunnuntai 16. lokakuuta 2011

T32C tarjolla vielä kymmenen päivää


T32C aktivointi jatkuu vielä kymmenkunta päivää. Eilen oli kelit makeimmillaan mitä koko pedition aikana on ollut. A ja K indeksit on lähes minimissään ja SSN on huikeissa 166 lukemissa, joten hyvin ovat tänne pohjan perukoille kuuluneet. Yritin workkia heidät jo perjantaina 10metrillä kun he kutsuivat taukoamatta tyhjälle bandille eikä kukaan vastannut. Sitkeästi vastailin yhden uppiin ja kelin kokoajan parantuessa he kuulivatkin että OH8 vastailee. Noin viiden minuutin tahkoamisen jälkeen olin kopittavanani, että he saivat koolini oikein ja kuso pidettiin. Muutenhan tällaiselle vätylöimiselle ei olisi mahdollisuuksia, mutta kun ketään muita ei heille vastaillut niin siinä aikamme kusoa yritimme hartaastikkin. Olinkin jo hymy korvissa, että se kympin kuso nyt syntyi, mutta aamulla läsähti märkä riepu naamalle. Lokipäivitys oli tullut, eikä jälkeäkään kympistä meikäläisen band sloteissa OnLine logissa. Ilmeisesti he kuulivat väärin ja olin kuullut mitä sattuu kun he vastasivat. Kaikinpuolin pihinäkusoiluahan se oli sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei auttanut kuin purra hammasta ja odotella iltaa jolloin he varmaan taas ovat äänessä.

No ilta tuli ja seurailin clusteria sivusilmällä. Sieltä se taas Kiribati pihisi entiseen malliin. Aloitin kuuntelun jo hyvissä ajoin ja aivan kuin pikkuhiljaa keli olisi nousussa. Noin 20:00 UTC selvästi kuuluvuus parani ja kopituksen suhteen ei enään ollut mitään epäselvyyksiä. Saman tien suomipoikaa alkoi mennä solkenaan heillepäin ja itsekkin aloitin kutsumisen. Todettakoon, että clusterivihjeiden perusteella heidät kuultiin jenkkilän länsirannikolla 599 mutta siellä ei tuntunut olevan kovin paljoa kuson pitäjiä radioilla.

Sitten vihdoin ja viimein siinä 20:20 UTC tuli se 100W miehen tarvitsema kelipiikki ja muutaman minuutin verran he jyskyttivät ihan 559 minunkin 11m korkeudella olevaan tribanderiin. Siinä raossa ei ollut mitään vaikeuksia päästä perille ja kaivattu 10m kuso syntyi viimeinkin. Tällähetkellä suomesta on pidetty heille 67 kusoa. En tiedä sitten montako on mennyt läpi 100 watilla.
Vielä olisi yksi tavoite, että saisin heidät myös 40metrillä workittua, mutta semmoinen kutina on, josko tuo olisi mahdollista. No, ehkä jos kelit natsaa. Mikko -8FKU naapuripitäjästä on workkinut heidät 40m windomilla ja 100 watilla, joten toivoa on. Jonkun verran olen tuolla käänneltävällä dipolilla JA-maasta kuunnellut, mutta en ole koskaan vielä kunnolla perehtynyt 40m DX olosuhteisiin.   Vielä on kymmenen päivää aikaa jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti